Jokiranta

On jääny vähä kirjottamine vähii täältäki. Huomen meen kattoo Selmaa, kirjotan siit sit jotai, mut mä aattelin julkast ny mu kirjottama tarina tai pienois novelli tai mikälie. Ku se o heppa aiheine ni laitan sen tänne.

Minä tunsin lämmön, tunsin vauhdin, olin tulessa. Olin niin innoissani, ihmeissäni. Maisemat viuhuivat ympärillä ja sydän pamppasi. Tunsin allani olevan hevosen ja yhteytemme. Se oli ainutlaatuista. Ihanaa. Melkein tiesin mitä hevonen ajattelee.

Kaarsimme vasemmalle ja tulimme pienelle joelle. Hidastimme vauhtia ja jäimme katselemaan maisemia. Hyppäsin pois hevoseni selästä, vain ihmetelläkseni näkymää. Se oli uskomatonta.

Jokea ympäröi molemmilta puolilta vanhat puut. Juuret syvällä maan sisällä. Vihertävät oksat. Runsaat. Saatoin melkein aistia puiden tarinat.
Yhden puun juuressa kasvoi todella vihreää ruohoa, hevoseni, tinker tamma, Thunder halusi tietysti syödä tätä vehreää ruokaa. Sillä aikaa kun Thunder söi, ihmettelin maisemia, katselin ympärilleni. Puun oksien välistä minä näin kuun. Se oli valtava, uljas. Ja niin valoisa, melkeimpä kuin aurinko.

Kumarruin joen puoleen. Kosketin sen pintaa, Vesi oli lämmintä. Thunder tuli luokseni, aivan kuin pyytääkseen lupaa mennä veteen. Se vaikutti vedessä onnelliselta. Se laukkasi pitkin jokea. Vesi läiskyi. Kohta olin jo itsekin aivan märkä. Nauroin onnesta. Pyysin Thunderin luokseni ja hyppäsin sen selkään.

Taas minä lensin. Vesi roiskui kun laukkasimme yhdessä jokea pitkin. Joki oli pitkä, vesi tuntui lämpimältä osuessaan ihooni. Yhtäkkiä Thunder pysähtyi. Lensin sen selästä. "Mitä sinä pelleilet?!" Huusin sille vihaisena, mutta se ei edes katsonut minua. Se katsoi taakseni. Sen hengitys kiihtyi ja turpa värisi. Thunder oli peloissaan. Katsoin itsekin taakseni.

Näin begasuksen. Kauniin valkean begasuksen siivet levällään. Se pelkäsi myös. Nousin ylös ja lähdin kävelemään sitä kohti. Begasus ei näyttänyt uhkaavalta. Hämmästyneeltä vain, aivan kuten minäkin.

Kyykistyin begasuksen eteen, aivan kuin sanoakseni; "älä pelkää, en tee pahaa." Mutta sanoja ei tarvittu. Se lähti kävelemään luokseni jännittyneenä. Se haisteli kättäni. Thunder ei pitänyt tilanteesta ollenkaan, se laukkasi väliimme ja pelästytti begasuksen. Se lensi pois. Hetken olin surullinen, mutta olin sentään ehtinyt silittää sen turpaa. En unohtaisi sitä päivää ikinä. Otin jousen ja nuoleni ja nousin takaisin Thunderin selkään. Yhdessä lähdimme takaisin kotikyläämme. Kylä alkoi hahmottua kun näin takaani nousevan auringon. Olimme olleet reissussa koko yön. Vein thunderin nukkumaan ja menin itse telttaani. Yritin saada unta mutta siitä ei tullut mitään. Mielessä pyöri päivän tapahtumat. Kun vihdoin uni alkoi tulla, viiminen asia jonka näin, oli begasuksen kaunis ulkomuoto, valkoinen turkki, upeat sulkasiivet,  olinhan saanut koskettaa sen turpaa.

Ilman satulaa

Nyt mä sen alotin. Aloin treenaamaan ilman satulalla ratsastamista oikein kunnolla. Kuvia ei harmi vaan saatu kun ei ollut kuvaajaa. Harjoittelu sujui muuten ihan tosi hyvin, mutta ravin nostossa Selma takkuilee vieläkin. Käyntiin laskeminenkaan ei aina ole kauhean sulava, joskus se on niin töksähtävä, että jos ei keskittyisi putoisi selästä vaikka olisi satula. Omassa tasapainossakin toki olisi treenattavaa, mutta kyllä se harjoittelulla paranee. Selmalla on ihana mennä ilman satulaa, kun sillä on niin pyöreä ja tasainen selkä, selkäranka ei tunnu melkein ollenkaan. Pohkeet menee läpi jo tosi hyvin ja voisin ratsastaa oikeastaan muuten ilman suitsia, mutta Selmalla on tapana haistella maata ja jos löysään ohjia  siitä ei tule silloin mitään, kun meinaa kaatua poni omiin jalkoihinsa, joten täytyy pitää huolta siitä että pää pysyy ylhäällä. Haluaisin myös niin kovasti maastoon, kun haluaisin päästä menemään maastossa ilman satulaa, rannalle, laukkasuoralle ilman satulaa. Mutta pitää vielä odotta. Kuvassa Selma, rankan treenin jälkeen. ♡

Talven armoilla

Talvi on ratsastuksen kannalta helvetillistä aikaa, ensin on plussaa ja tulee loskaa ja paskaa, seuraavana päivänä yhtäkkiä onkin pari astetta pakkasta ja maa on  peilijäätä. En ole pystynyt menemään Selman kanssa nyt pariin viikkoon kunnolla ollenkaan. Se ärsyttää minua aivan suunnattomasti koska löntystäminen hevosen kanssa ympyrää ei ole ratsastusta.  haluaisin pystyä kehittymään paremmaksi ratsastajaksi. Näillä keleillä se ei pahemmin onnistu. Selma on alkanut luottaa minuun, Se tuli minua vastaan viimeksi kun hain sen tarhasta. Haluaisin myös kehittä yhteistä luottamusta ja ratsastaa ilman satulaa, mutta näillä keleillä se on todella vaarallista. varsinkin kun aina jos vähän on olut kentällä loskaa ennen pakkasia, kenttä on heti jässä. Olisi hauskaa päästä maastoon, mutta en ole varma uskallanko ihan vielä. Viime kerta oli aika yksitoikkoinen. kentällä ei voinut mennä, joten menimme läheiselle pellolle vähän köpöttelemään. ei siitäkään oikein mitään tullut kun maa oli niin karmeassa kunnossa. välillä kärsin myös luottamus pulasta Selmaa kohtaan, koska edellinen hevonen jolla menin, ei ollut mikään järjenjättiläinen ja saattoi ihan pienestäkin äänestä lähteä yhtäkkiä laukkaamaan ja kentän päässä tehdä äkkijarrutuksen. putosin 2 kertaa sen selästä. Mun täytyy nyt vaan oppia luottamaan siihen että selma on kokenut ja hyvä poni.

Melkein kuin my little pony.

Mun tekstistä varmaan kyllä näkee, että oon hurahtanut My little ponyyn. Älkää antako sen häiritä! Tärkeimpiin aiheisiin:

Selma on kyllä niin ihana. Sen kanssa on helppoa tehdä hommia ja vaikka se onkin aikamoinen pässi, ja itsepäinen vanhus, loppujen lopuksi se tottelee aina. Jos annan sille vääriä apuja, se kiukuttelee suur eleisesti heiluttamalla päätänsä, mutta eihän se menoa haittaa, sitten kokeillaan uudestaan. Esimerkiksi peruutus oli meille tosi haastava tehtävä. Yhtenä päivänä mä vaan tajusin, että ei oo todellista, mun asento siellä selässä on aivan väärä. Korjasin asennon ja otin lyhyempää ohjaa, johan Selma peruutti ja hyvin. Nykyään käytän aika paljon lyhempää ohjaa kuin noista kuvista näkyy. Selma on semmonen, että sen kanssa pitää olla jämäkkä ja määrätietonen mut silti lempee. Sillo hommat sujuu parhaiten. Viimeksi kyllä, kun mä liikutin Selman, se ärsyynty kentän vieressä häärineestä traktorista. Se rupes kiukuttelemaan. Ei oikein siinä sitten kenttä työskentelystä mitään  tullut. Raukka, ois halunnu vaa pällistellä sitä traktoria ku oli nii ihmeellinen. Meen oli muutenki tarkotus mennä sitten vielä lopuks pieni maasto lenkki, ni me sitte lähdettii maastoon, mut se jäi tosi pieneks ku polulle oli kaatunut puu ja se oli nii ikävästi siin, etten lähteny ylittää tai ohittaa. Noi kuvat on vähän vanhempia mitä tos alhaal on. Ei oo hirveesti viel pystytty kuvailee ku mu "talli assistentti" jäädyttää sormes ku siel o nii kylmä.

#firstone

Näin tämä hevostelu alkaa. Olen ratsastanut ihan pikkutytöstä lähtien, mutta mulla on ollut semmosia kausia ettei ole kiinnostanut ratsastaa ollenkaan, kun vointi on ollut niin huono. No nyt kävi kuitenkin hyvä tuuri ja löysin todella ihanan vuokrahevosen. Kiitoksia vain omistajalle, että saan vuokrata niin ihanaa hevosta. :) Sen kanssa touhuamisesta aattelin tänne enimmäkseen kirjoittaa. Sitten aattelin myös, että voisin lainata mun siskon gopro kameraa kun mennään maastoon, ja ottaa sieltä videota. Talli jossa käyn, on ihan meren rannalla. Tulisi varmasti kivaa matskua, kesällä varsinkin.
Vuokrahevoseni on kaunis valkoinen, 16-vuotias tamma, Selma. Haaveeni on että voisin kesän lopussa ratsastaa pelkän riimunarun avulla. Selma on hyvin herkkä pohjeavuille ja tarkotukseni olisi lähteä kehittämään sitä taitoa, ja omaa tasapainoani jotta pysyn maastossa selässä,  kesällä ilman satulaa. Katsotaan mitä yhteisestä matkastamme tulee.